Onnellisuutta kohtaamisista

Tänään oli hyvä työpäivä! Tapasin ihmisiä. Livenä. Kyllä livenä. Miten ihanaa! Pääsin ideoimaan, innovoimaan, suunnittelemaan, keskustelemaan, vaihtamaan ajatuksia. En pelkästään koneen välityksellä vaan ihan OIKEASTI. 

Pitkittynyt koronavirustilanne koettelee uutisoinnin mukaan meidän etätöitä tekevien hyvinvointia. Ahdistuneisuus ja masennus lisääntyy, päivät ovat yhtä harmaata massaa ja sosiaaliset kontaktit uupuu.  Meitä vaivaa etätyöapatia. Mutta onko tilanne oikeasti näin paha?

Riippuu, varmasti keneltä kysyy. Mikä sopii toiselle, niin ei välttämättä sovi toiselle. Tänään se tuli kyllä taas omalta osaltani todistettua. Tavatessani ihmisiä, huomasin kaipaavani ihmisiä. Aitoja kohtaamisia, vuoropuhelua ja yhdessä tekemistä. Niistä saan virtaa, innostun ja koen olevani myös parhaimmillani. Jotenkin sitä on vaan sinnitellyt ja ajatellut, että hyvin mä vedän, kyllä mä jaksan. Ja ihan hyvin mä olen jaksanutkin, mutten voi kyllä sanoa, että olisin ollut parhaimmillani.

Ihminen tarvitsee toista ihmistä innostuakseen

Uskon, että ihminen tarvitsee toista ihmistä innostuakseen, kokeakseen työn imua ja iloa. Tai ainakin näin sosiaalinen yksilö kuin minä. Riippuu toki paljon myös työn luonteesta. Aina välillä sitä on hyvä saada tehdä töitä hetki ihan itsekseen, ilman keskeytyksiä, mutta ei sitä vapaata, satunnaista kahvipöytä keskustelua voita kyllä mikään! Ainakin ideointi ja innovointi on hyvin haastavaa ilman fyysistä läsnäoloa. Sanokoon kuka mitä sanoo.

On etätöissä myös omat hyvät puolensa; oman työpäivän voi rytmittää haluamallaan tavalla, talvella pääsee valoisallakin piipahtamaan ulkona, työmatkaan ei mene aikaa jne. Olen myös hyvä muodostamaan uusia tapoja toimia, vanhojen rutiinien sortuessa alta (kyllä! tykkään rutiineista 😊); Työkaverin kanssa voi sopia viikottaiset Teams -kahvit, palavereita voi hoitaa ulkona kävellen, aamun ”työmatkaliikkuminen” koiran kanssa ulkoillen… Ja ehkä joskus on ihan hyvä myös ravistella vanhaa ja opittua, tehdä asiat vähän eri tavalla. Eikös sitä sanota, että tottumus on toinen luonne.

Hyvä ystäväni on myös sanonut, että minulla on hyvä muutosresilienssi. Resilienssi tarkoittaa selviytymis- ja sopeutumiskykyä ennakoimattomissa, yllättävissä muutostilanteissa. En turhaa stressaa tai hermoile, vaan jatkan päättäväisesti kohti uutta suuntaa. Olen kai lopun kaiken aika optimisten luonne ja ajattelen, että asioilla on tapana järjestyä. Monesti tämä taito helpottaa, varsinkin jos perheessä on kolme alakouluikäistä poikaa, omat, lasten ja puolison harrastukset, vanha talo, mökki, vaihtelevat työt ja mitä näitä nyt onkaan…😉

Taklataan yhdessä etätyöapatia!

Miten sitä etätyöapatiaa voisi sitten taklata? Itse ajattelen, että vaikeassakin tilanteessa olisi hyvä pyrkiä tekemään sellaisia asioita ja valintoja, joista tulee hyvä mieli ja joihin pystyy itse vaikuttamaan. Eikä surkutella sellaista, mikä ei ole itsestä kiinni. Tehdä elämästä päättäväisesti niin hyvää, kuin se juuri sillä hetkellä on mahdollista. Sekä työssä, että vapaalla. Löytää asioita, jotka vahvistavat itseluottamusta, tuovat onnistumisen tunnetta ja sitä kautta onnellisuutta.

Niinpä olen päättänyt vapaa-ajallani tavata entistä usemmin ystäviäni lenkin tai avantouinnin merkeissä, verkostoitua, järjestää lounastreffejä työpäivän lomaan, liikkua luonnossa…ja nyt talvella, aah niin ihanaa, hiihtää! Yksin tai yhdessä. Pääasia, että balanssi elämässä säilyy! Ja on korona tuonut elämääni jotain aivan uutta ja ihanaakin, elämää hevosten ja uuden talliporukan kanssa, mutta tämä on sitten jo ihan toinen tarinansa…

Nyt emme varmuudella tiedä, kuinka kauan tätä erikoista aikaa kestää. Keskitytään siis hyviin asioihin ja tehdään asioita, joista nautitaan! Pyydetään apua, puhutaan ja keskustellaan. Nautitaan elämästä tässä ja nyt <3

-Karita-

p.s Verkostoidutaan! Laittele viestiä ja käydään vaikka kahvilla.